PIENIÄ ASKELEITA PÄIVITTÄIN | Liikuntakeskus LYKKE

Pieniä askeleita päivittäin

Päivittäiset valinnat vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Ei ole niin suurta merkitystä, mitä teemme joulun ja uuden vuoden välillä vaan suurempi juttu on se, mitä tapahtuu uuden vuoden ja joulun välillä. On tärkeää ymmärtää hyvinvointiin vaikuttavat kokonaisuudet; uni, ravinto ja liikunta. Kun löydämme tasapainon ja itselle toimivan tavan näiden kolmen niin tärkeän asian välille, hyvinvointimme lisääntyy väistämättä.


Elämäntapamuutoksen tekeminen vaatii pieniä askeleita päivittäin. On hyvä kirkastaa tavoitteet ja perustaa ne omiin arvoihin sekä laatia suunnitelma niiden mukaisesti. Jonkin verran on siedettävä epämukavuutta ja on myös oltava valmis tarkastelemaan omia tapoja kriittisesti.

Vievätkö tapani minua kohti tavoitettani vai pois päin siitä? Tavat istuvat tiukassa ja on tärkeää muistaa, että ne eivät välttämättä suoraan jarruta tavoitteeseen pääsyä, vaan monesti riittää, että niitä muutetaan ainoastaan osittain. Kun ymmärrämme tapojen vaikutuksen omaan hyvinvointiimme, pystymme paremmin tekemään tarvittavia muutoksia. Sanonta "hitaasti hyvä tulee", toimii tässäkin yhteydessä äärimmäisen hyvin.

Usein haluaisimme pikaratkaisun tai oikotien. Silloin kyseessä on lyhyt projekti, jollainen pysyvä elämätapamuutos ei voi koskaan olla. Kestävä elämäntapamuutos syntyy kun haitallisia tapoja viilataan läpi elämän kestäviksi hyviksi valinnoiksi. Hyvä suunnitelma päivittäin toistettavista asioista vie muutosta eteenpäin. Kun tunnistamme omat sudenkuoppamme ja panostamme niiden korjaamiseen, onnistumisprosentti kasvaa huomattavasti. Arvostamalla itseämme sekä kehoamme, pystymme tekemään päivittäin valintoja, jotka ylläpitävät hyvää oloa. Pieni askel päivässä on iso harppaus vuodessa.